"There is nothing quite like the sweet scented smell of success.But after taking in the scene from last night’s festivities, it is clear the season won’t be quite so fragrant for everyone."
Timmyn taustalla ei ole tarinaa, jota puida. Sen taustalla ei ole haaveita maailman mestaruuksista, olympialaisista, huipputason varsoista (vaikka se jokaisesta suunnasta katsottuna ainakin sukunsa perusteella sellaiseen kykenisi). On yksinkertaisesti aika ennenkuin Nikolalle selvisi, että tämän suvulla oli omistuksessa hevonen, ja aika sen jälkeen. Aika ennen Timmyä ja aika sen jälkeen, kun Nikola yhä hämmentyneenä allekirjoitti paperit orista.
“And for Ms. Biasi, Mr. Bailey has left warmblooded horse. Castiel Colanotte, I assume is its name. It’s located here in Hereford and I have a contact information of the place, but you have to book a time to go over the documents and to sign the papers of changing the ownership”, oli lause, joka erotti näitä aikoja. Kultainen kravatti kaulassa, navy blue puku yllään, istui pesänjakaja tammipuusta tehdyn pöydän päässä papereitaan selaten. Niitä oli levitetty keski-ikäisen miehen eteen, mutta tämän, ja jokaisen muun pöydän ääressä istuvan, katse oli Nikolassa. Nikolassa, joka oli jo alunperinkin ihmetellyt miksi tämä oli sedän perinnönjakoon saanut kutsun - eihän hän ollut niin läheistä sukua miehelle, että olisi oikeutettu automaattisesti perintöön.
“A horse? Seriously? I’m sorry sir, but are you sure it says my name?” Nikola koitti pysyä rauhallisena, mutta ei voinut mitään sille, että hämmennyksen saattoi aistia kyllä. Hevonen, hänelle? Nainen tunsi sukunsa silmät itsessään ja etsi nopeasti pesänjakajan vasemmalla puolella istuvan serkkunsa katseen - Leon huulille nousi varmasti ensimmäistä kertaa aikoihin hymyn kare, joka ei yltänyt silmiin saakka.
Savuke kädessään italialainen pyöritteli paperia kädessään. Tallin nimi, osoite, puhelinnumero. Biasi voisi soittaa ja kysyä hevosesta kunhan hämmennyksestä pääsisi. Pitäisihän asiasta jollakin tavalla huolehtia, hän tiesi kyllä ettei eläin ilman varoja pitkään majailisi yhtään missään.
“Mind if I join you?” Leon tappavan tasainen ääni hätkähdytti vaaleahiuksista, ja hymyillen serkulleen tuo nyökkäsi. Baileytä katseellaan mittaillen Nikola seurasi, kuinka surun murtama poika sytytti tupakan, veti syvään henkeä ja nosti leukansa kohti taivasta ulos puhaltaessaan. Leo näytti väsyneeltä, tuon silmät olivat turvoksissa, sormet savukkeen ympärillä tärisivät hieman. Perinnönjako oli hoidettu jostakin syystä vasta vuosi tämän isän kuolemasta, joten tietynlaiset tunteet nousivat varmasti uudestaan pintaan - eikä Nikola ihmetellyt sitä ollenkaan.
“You were his favourite, you know? That’s why you got Timmy. The horse, I mean”, Leo rikkoi pitkään jatkuneen hiljaisuuden. Nikola käänsi päänsä kohti serkkuaan ja tunsi kuinka väkisinkin hänen kulmansa kohosivat, “you knew about the horse?”
“Of course I knew my dad had a horse, he didn’t keep secrets like some of my family”, Leo naurahti ilottomasti ja Nikola tiesi heti tämän tarkoittavan äitiään. Biasi oli iloinen siitä, että punahiuksinen oli voinut muuttaa kotoa, vaikkei italialainen tiennytkään perheen väleistä kaikkea hän tiesi etteivät poika ja äiti tulleet niin hyvin juttuun - ainakaan enää. “It’s such a lovely horse, I have been riding it a little after he passed you know. At least when I have been here. In Finland, I rode a little bit horses as well as some other things, so I tried Timmy after flying back.”
“I just don’t get it, why did he had a horse? I thought he served in navy?” olisi käynyt edes hieman järkeen, jos puolustusvoimissa palvellut mies olisi jalkaväkenä opetellut ratsastamaan. Merellä vain kun hevosia hirveämmin tarvinnut.
“He bought it as a whim, had trainers and professionals to take care of it. He went to see shows and stuff and even rode sometimes, but it wasn’t his thing, if you get what I mean. But he knew it was yours, at least at one point. He remembered it, hence the testamenting the horse for you.”
“I don’t know anything about that world anymore, it was a thing back before I became busy in London. I don’t know if I can even keep it where uncle Philip has him”, Nikola loi katseen paperiin kädessään ja huokaisi. Hän oli ratsastanut sekä kotona Italiassa että muutettuaan Englantiin entisen kumppaninsa kanssa, mutta koki kyllä olevansa hyvin harrastalijatasoinen. Ei mitään ihmeellistä, ei kilpaurheilua tai kovia panoksia.
“I’m sure you could make it stay there at least until you would find an other place, just mention father’s name. Or, you could always sell it. It is a great horse, Nikola. You would get a good money, those parents and that talent make sure of it.”
Nikola ei päätynyt myymään Timmyä, joten syntyi aika ennen hevosta ja sen jälkeen, kun se kauniina toukokuun päivänä naiselle annettiin. Syntyi päivät sen kanssa, sen sijaan. Syntyi aika, jolloin aurinko paistoi päivittäin, vaikka Herefordin yllä puhalsivat myrskyisimmät tuulet vuosikymmeniin. Syntyi onni.