Nevanto (ruots. Kärrborg)

Perustettu: noin v. 1830
Asukasluku: 21 428 (2018)
Maakunta: Uudenmaan maakunta

Kaupunginjohtaja: Severi Antikainen
Suurin kaupunginosa: Storgård ("stuura")
Etäisyys: Helsinkiin 56 kilometriä

Nevanto ei ole kuuluisa avosoistaan, ei siellä ylipäätänsäkkään ole soita juuri missään. Joku vain päätti nimetä kaupungin Nevannoksi, ja sillä mennään. Noin 20 000 asukkaan kunnan ei myöskään ehkä kuvittelisi sijaitsevaksi aivan Porvoon kupeeseen, jos on katsomista Nevannon kauniita mäntymetsiä ja lukuisia rauhallisia alueita, jonne eivät pääkaupunkiseudun metelit, pakokaasut ja kiire yletä. Siellä se kuitenkin seisoo, keskellä Uusimaata pönkittelemässä naapurikuntia viehättävyydellään. Myöskään sään perusteella ei välttämättä uskoisi kaupungin sijaitsevan aivan etelän tuntumassa - lämpötilat ja säät muistuttavat enemmän itäisen Suomen pakkaslukemia ja lumihankia kuin räntäsateista Helsinkiä talvisaikaan.
Kunta on tunnettu kaksikielisenä alueena, ja noin 23 prosenttia sen asukkaista on ruotsinkielisiä, jonka lisäksi noin 7,5 prosenttia väestöstä muunkielisiä. Vanhojen puutalojen ympäröimä maalaismaisema, jota suurin osa Nevannosta on, vaihtuu nopeasti betoniviidakkoon kaupungin keskustan tuntumassa, jossa hoituvat asioinnit, kahvittelut ja kuntosalijumpat. Pientaajamien peruskoulujen lisäksi Nevannon keskustassa sijaitsee sekä kaksikielinen Nevannon lukio että Nevannan lyseon lukio sekä ammattioppilaitos Neuvon palvelualojen toimipiste. Neuvon kaksi muuta toimipistettä sijaitsevat taajamissa, Vireen toimipiste Vireessä ja Kärnään toimipiste Kärnäsassa.

Adelsköldin asuinalue Tuvan kaupunginosassa

Adelsköld (sijaitsee Tuvan kaupunginosassa) oli aikojen alusta tunnettu paremman väen asuinalueena, paikkana jossa jokaisella oli palvelusväkensä ja josta saattoi löytää kaupungin nimekkäimmät herrat ja rouvat. Se oli aina harvempaan rakennettua aluetta ja kun kuivana kesäkautena 1945 alueella sattui muutamia rakennuksia syönyt tulipalo, ihmiset muuttivat lähemmäs Nevan keskustaa ja paremmille apajille. Kylillä kulki huhuja, että tulipalo oli saanut alkunsa naapureiden ennen Nevantoa hallinneen herra Juhanin maille kasatusta rakennuksesta ja Juhanin suututtamisesta, ja nuorempi väki saattoikin muuttaa mielensä ja muuttaa muualle Nevannossa. Tulipalon virallista syytä ei koskaan saatu selville, mutta jälleenrakennus aloitettiin miltei heti ja palaneille tonteille, jotka varakkaat sekä kaupunki ostivat haltijoiltaan, rakennettiinkin uusia hulppean näköisiä taloja. Ikinä Adelsköld ei kuitenkaan palannut vanhaan loistoonsa ja nykyään kauniiden, vanhojen huviloiden ja kartanotyyppisten rakennusten rinnalle on noussut varsinkin alueen länsipuolelle moderneja omakotitaloja. Länsipuolelta löytyy myös kaksikielinen, Tuvan päiväkoti Fågelbo, ala- sekä yläkoulut ja seurakuntatalo. Tuvan oma ”kyläkeskittymä” on aivan kaupunginosan pohjoisrajalla, ja sekä marketit, kirjastot että terveyskeskukset pitävät paikkaansa torin kupeessa. Adelsköldin ja toisen Tuvassa sijaitsevan asuinalueen, Lötvallin eli Löttiksen, erottaa koko Nevannon halki kulkeva Nevan joki, jonka varresta löytyy rantakahvila sekä pieni pubi terasseineen.

Huviluodolle tärkeitä/olennaisia paikkoja Nevannossa

Huviluodon tila:
– Suonmuurarinpolku 5, Adelsköld
– Monterrosan perheen omistama tila, hevosia

Adelsköldin ylä- ja alakoulut:
– Alejandran ja Jaden koulut

M. Hermann Stables:
– hevostila Kärnäsissä
– om. Milena Hermann ja Luisa Monterrosa
– urheiluhevosia ja pienimuotoista hevoskasvatusta
– Hermann valmentaa muutamia vakio-oppilaitaan

Hevospalvelut Wallenberg Oy:
– paikallinen ratsastuskoulu Tuvassa
– Ratsastustuntien lisäksi valmennustoimintaa pitää tallin omistaja Jan Wallenberg (koulu), tämän aviopuoliso Teemu Kuha (esteet) sekä Jessi Ranta (molemmat)
– Pienimuotoista ratsutuspalvelua Teemun toimesta kysyttäessä, ei kuitenkaan mainosta toimintaansa


sivun kuvat © Thomas Gartz (CC BY 2.0), Thomas Gartz (CC BY 2.0), Pekka Järveläinen (CC BY-NC 2.0), pixabay

© Huviluoto 2019-2021, ulkoasu by Cery / Maybeck Stud 2016 ja taustakuva © Vapaasti By AK
Tämä on virtuaalitalli, ja tämä on virtuaalihevonen