Huviluoto

Tervetuloa

Huviluoto alkoi rakkauden pesänä, kotina, ja päätyi vuosien myötä täysin vastakohdaksi Sierralle. Perheen vanhimmainen menetti elämänsä hevosen, alkoi hylkimään ulkopuolisia eläimiä. Äiti otti lopulta ne muutamat perheen omistamat hevoset ja muutti ne maneesitallille, treenasi minkä kykeni ja jakoi vuoroja vuokraajille, mutta Huviluoto tyhjeni ja hiljeni niille sijoilleen.

Ja elämä jatkoi kulkuaan. Sierra ei koskenut hevosiin, isä varastoi pyöriään ja teki remonttihommia tallissa. Elämä alkoi jopa hymyilemään.

Ja sitten tuli se hullu ehdotus. “Voisitko sä katsoa mulle hevosen tältä listalta kun olet sinne Jenkkilään menossa? Mä tiedän että sä olet varmasti ruosteessa kaiken, no, kaiken, jäljiltä, mutta mä luotan sun sanaani yhtä paljon kuin omaani.” Pauliina oli suloisen viaton ja Sierra ei vain voinut sanoa ei. Ei vaikka kuinka tahtoi. Sierra oli varma että hän romahtaisi henkisesti, voisiko hän muka olla päässyt yli Eepistä, mutta silläkin riskillä. Nielisi kyyneleitä jos niiksen tulisi.

Kävi päin vastainen. Olivathan ensimmäiset listan hevosista, well, ensinnäkään ei ollenkaan sitä mitä etsittiin, mutta myös hieman kova paikka yleisesti ottaen. Pikkuhiljaa tuli kuitenkin kotoisa olo. Ja se kotoisa olo jatkui ja jatkui kunnes päästiin listan toisiksi viimeiseen hevoseen - siihen jota ei oikeastaan olisi enää jaksanut käydä katsomassa, sillä ne toivotut hevoset olivat löytyneet aiemmin. Ja tämän hevosen kohdalla tapahtui jotakin. Se kuuluisa tämä se on -fiilis josta kaikki puhuvat ja Sierra tiesi hyvin itsekin miltä se tuntui. Sierra ei vain uskonut että niin tulisi käymään, ei todellakaan.

Se kuitenkin tapahtui. Ja niin tapahtui myös into ostaa hevonen, viedä se omaan kotipihaan ja kaivaa talli esille pölyn alta. Huviluodon nouseminen tapahtui.